Hetihän sitä on pitänyt joka aamu käydä puntarilla, kun uusi vaaka kerran on. Tosi ihana tämä uusi vaaka.

www.ecosto.fi/store/category/product/0/30/340/34040/BEURER/GS58

Onhan niitä paljon hienompia ja vaikka millä mittareilla. Mutta minä tykkään tästä ja tämä uusi vaaka kannustaa minua. :)

Viides päivä menossa. Ja ihan hyvin on mennyt. Paitsi, että kun aina kun menen äitille kylään ja istahdan kahvipöytään, kaikki tolkku häviää. Vaikka kuinka päätän, etten ota mitään pöydän herkuista (joita on aina tarjolla), niin kohta huomaan maistaneeni kaikenlaista. Se paikka on kuin sokea piste / hämärän rajamailla minulle. En ymmärrä. PItäisi kai marssia jonkin terapeutin puheille, että mitä tämä johtuu. :D

Huomenna on sitten ystävän juhlat. Menen vain päiväseltään käväseen, joten alkoholi ei ole rasittamassa laihdutusurakkaani, mutta toivottavasti pystyn vastustamaan muita pöydän ruokia, ym. En yhtään tiedä mitä siellä on tarjolla. Kaikenmaailman pasteijat ja karjalanpiirakat ja muut pikkusuolaset ovat minun heikoin lenkkini. Kakuista en niinkään välitä. Jännittää kovasti miten käy. Ja jos otan enemmän kuin tarkoitukseni on, niin pääsenkö tilanteen herraksi eikä herkuttelu jatkuisi paria viikkoa...

Kevät/Kesä on muutenkin juhlien aikaa. Vielä on tiedossa monet juhlat. Mutta yritän ajatella aina niitä juhlia kannustimena. Että nyt kun syön vähemmän ja laihdun, olen juhlissa paremman näköinen ja vaatteet sopivat paremmin päälle. No, masentaa jo huominen, kun ei ole oikein mitään tosi kivaa päällepantavaa. :(

Pääsin jaloilleni.

Ostin motivaattoriksi uuden vaa'an. Ei se onneksi maksanut kuin vajaat 30 euroa. Vanha vaaka ei tosiaan näyttänyt painoani enää raskausajan loppupuolella - meni kai jonkin rajan yli. Vaan nyt minulla on vaaka, joka näyttää karun totuuden. Hyvää tässä on se, että raskaus ei tuonut älyttömästi lisää painoa vaan luultavasti painan saman verran kuin ensimmäisen raskauden jälkeen. Silloinkaan vaaka ei näyttänyt painoani. Painoa on edellisen vaa'an rajan yli vain noin viisi kiloa. Se on se hyvä asia! Ja nyt saan oikeasti lisää motivaatiota, kun tiedän painoni ja näen miten ruoan vähentäminen vaikuttaa - kun tapanani on kuitenkin käydä joka aamu vaa'alla.

Oikeasti nyt minulla on motivaatio kohdallaan. Vauvalla on ikää kolme kuukautta ja hän päätti, että imetys loppuu nyt ja tässä, kun pullosta saa maitoa kuitenkin paljon helpommin. Siksi voinkin nyt (lähes) hyvällä omatunnolla aloittaa kilojen karistamisen.

Viikon masentavin juttu oli se, kun menin tilaamaan uusia vaatteita mm. Ellokselta, kun vanhat vaatteet alkaa olla vähän sitä sun tätä. Osa vaatteista ei mahtunut päälle ja ne, jotka mahtuivat, olivat aivan hirveitä. Kyllähän ne lehdessä näyttävät hyviltä normaalien tai niiden ns. XL-mallien päällä. Miksi muuten XL-mallit ovat kuitenkin luultavasti kokoa 44, kun vaatteiden koot voivat olla kokoluokkaan 58/60 asti? Olisi kiva nähdä ne samat vaatteet tämän kokoisen päällä! Kyllähän ne näyttävät ihan erilaisilta näiden kahden kokoluokan mallien päällä.

Heti minulle tulee alkuunsa tiukka paikka, kun lauantaina juhlitaan ystävän pyöreitä. Tässä pitäisikin alkaa kehittelemään suunnitelmaa sitä päivää varten...

Onks nämä mun "projektit" tai aloitukset jotenkin kirottuja?

Hyvä tsemppi päällä meni kuusi päivää, mutta sitten jouduin yllättäen lapsen kanssa sairaalaan pariksi yöksi ja elämään kanttiiniruoalla (kahvia, munkkia, leipää metwurstilla ja kananmunalla, limukkaa, suklaalevy, ...). On se kumma, kun sairaalassa ei ole lastenosastolle järjestetty esim. maksullista ruokailua tai palvelua, että vanhemmat saisivat tilata terveellistä ruokaa sinne. Tuli siis yllätys lähtö ja kotona söin klo 11 ja seuraavan kerran hoitaja keräsi salaa pienen iltapalan mulle klo 20.30 osastolle sisäänpäästyämme, kun kanttiinikin oli jo kiinni... Sitten kun aamulla meni nälissään kanttiiniin, niin munkkihan siinä tarttui ensimmäisenä käteen... Mun on hirveän vaikea vastustaa tuoretta pullaa/munkkia/viineriä, joten aina laihdutuksen alussa yritän vältellä sellaisia paikkoja, joissa kiusaukset ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi kuten kahvilat, yms.

No, tästä taas jatketaan...

Kiitos kaikille onnitteluista. Vauva on jo parin kuukauden ikäinen ja hyvin on lähtenyt elämä kotona sujumaan. Imetys ei lähtenyt tälläkään kertaa sujumaan niin hyvin kuin odotin, tai sitten vauva on oikea suursyömäri!

Päätin kuitenkin aloittaa painonpudotuksen, vaikka se varmaan vaikuttaa imettämiseen ja maidonmäärään. Omatunnon kanssa sain käydä kovan painin, mutta kun tätä painoa on niiiiiin paljon, niin haluan jo aloittaa. Ja kun kesäkin lähestyy. Joskus on pakko aloittaa. Yritin tässä jo pari kertaa alkaa keventämään ruokavaliota, mutta kun se ei vaan minulla onnistu. Pakko se on taas sadannen kerran todeta, että sitä vaan on sellainen joko-tai-ihminen...

Anteeksi rakas vauvani, mutta äidin on pakko. Imetän tietenkin niin paljon kuin mahdollista, mutta...

Olen nyt kuusi päivää laihduttanut, jos näin sanotaan. Tai muuttanut elämäntapojani parempaan suuntaan. Yritän juoda paljon vettä, että pystyisin edelleen imettämään vauvaani. Odotusaikana en saattanut juoda juuri muuta kuin omenatuoremehua. Nyt olen onneksi päässyt mehuista eroon ja vesi maistuu jälleen.

Kaivoin vanhat Painonvartijoiden päiväkirjat esiin. En laske pisteitä, mutta käytän päiväkirjaa. Yritän pitää säännöllisistä ruoka-ajoista kiinni. Vähensin herkkuja ja lopetin iltasyömisen. Kello kuuden jälkeen en syö mitään.

Aamulla syön yleensä pari kuppia maitokahvia, pari leipää ja levite sekä kevytleikkelesiivut niiden päällä. Ehkä jogurttia tai jokin hedelmä. Lounaaksi olen tehnyt tällä viikolla Painonvartijoiden kasviskeittoa ja sen kanssa pari-kolme leipää levitteellä ja lasin maitoa. Yhtenä päivänä oli lohta ja perunoita ruokana. Välipalana menee kahvia, ehkä leipää+levite+leikkele tai hedelmä, luumusosepurkki, tms. Ja päivälliseksi myös esim. kasviskeitto, 2 - 3 leipää+levite+leikkele ja maitolasi.

Syön mahan täyteen ja nälän pois, mutta en ähkyyn asti. Katsotaan nyt miten tällä etenee tämä painonpudotus.

Liikuntaosaa pitää vielä pohtia. Tällä hetkellä en  harrasta edelleenkään mitään säännöllistä liikuntaa. Tietenkin ulkoilen lasten kanssa, jne.

Tällä lailla edetään...

Minulla vain on suuri ongelma. Minun painoni on yli minun vaakarajan, joten en tiedä tämänhetkistä painoani! :( Siispä vain pudottelen painoani ja käyn välillä kokeilemassa vaakaa, joko se alkaisi kohta näyttää painoni...

Hei vaan kaikille ja kiitos teille, jotka ovat jättäneet kommentteja ja kannustusviestejä! 

Raskaus oli ja meni... Eli vauva on syntynyt! :) Kylläkin kuukautta ennen laskettua aikaa. Raskausaika meni ihan hyvin ja jaksoin olla töissäkin loppuun saakka. Raskausviikolla 33 iski kutina ja kokeet näyttivät raskaushepatogestoosia. Sain lääkkeet ja arvot alkoivat laskemaan. Lääkäri sanoi, että keho saattaa alkaa poistamaan "häiriötekijää" jo aiemmin, mutta synnytys saatetaan käynnistää tai sitten tehdään sektio hyvissä ajoin, koska maksa-arvojen kohoaminen saattaa heikentää istukan toimintaa loppuraskaudessa ja vauvan hyvinvointi voi vaarantua. Kävin kokeissa ja seurannassa kerran viikossa.

Ehkä johtuu ylipainostani, mutta edellisessäkin raskaudessa minulla alkoi olla ongelmia istumisen kanssa jo puolessa välin raskautta. Vauva painoi tuonne alapäähän jotenkin kipeästi, kun istuin kovalla esim. penkillä. Töissä oli onneksi pehmeä ergonominen tuoli ja kun työ vaihtelee seisoma-, istuma- ja kävelyasennoissa, niin töissä pystyi olemaan ihan hyvin. Yöllä piti tällätä tyyny jalkoväliin kylkiasennossa nukkuessani juuri tämän kivun takia, eli kipua oli myös makuuasennossa. Lisäksi tyyny oli loppuviikoilla myös mahan alla.

En usko, että valtava ylipainoni hankaloitti raskauttani hirveän paljon. Liikkuminen oli kyllä kankeaa ja kotona ei hirveästi jaksanut tehdä töiden jälkeen mitään. Esikoisen kanssa vaan köllöteltiin sohvalla ja minä torkuin ja lapsi katsoi lastenohjelmia. Minnekään shoppailureissuille ei jaksanut viimeisinä viikkoina enää lähteä.

Vauva päätti syntyä sitten raskausviikolla 36+ siten, että lapsivesi alkoi tipahdella. Siitä meni noin viisi tuntia, niin alkoivat supistukset ja itse synnytys kesti yhdeksän tuntia mikä ei ole mielestäni paljon! Supistukset olivat kipeitä, joten kaikki tapahtui vauhdilla. Mennessäni sairaalaan kohdunkaulaa oli vielä 2 cm ja viidessä tunnissa se oli hävinnyt.

Suurin ongelma ylipainoni kanssa oli se, että epiduraalia ei voinut laittaa, koska lääkäri ei saanut "tuntumaa" työntäessä piikkiä nikamien väliin eikä uskaltanut laittaa koko "puudutuscocktailia" vaan jouduin tyytymään lievempään puudutteeseen, joten ei ollut apua kuin hivenen. Kipeä olin ja koko synnytys oli aivan erilaista kuin olin mielessäni kuvitellut! Suurin hyöty oli loppuvaiheessa saamastani kohdunkaulanpuudutteesta ja hengitystekniikasta (läähätin kuin koira helteellä)! Kiitos ihanalle kätilölle, joka neuvoi tekniikan. Ja täytyy sanoa, että kun sattuu kohdalle hyvä kätilö, niin se helpottaa oloa kummasti. Ja tietenkin oma mies, joka aina kun jaksoin silmät aukaista, huolestuneena tölläs nenänpää valkoisena vointiani. :)

Pahinta oli alkuvaiheen kivut ennen mitään kivunlievitystä sekä viimeisen vaiheen ponnistuksentarve, joka kesti noin kaksi tuntia ja supistuksia tuli noin 3 - 5 minuutin välein. Ja sitten kun olisi vihdoin ja viimein saanut ponnistaa, niin supistukset katosivat kokonaan. Sitten olikin hetki hauskaa (noin puoli tuntia) ja naurattikin jo, mutta viimeiset minuutit oli kipeitä, kun alapäähän sattui ja kätilöt kannustivat: "Työnnä kipua kohti!" ja pelko kivusta tuntui kauhealta. Sitten kun tajusi, että vaikka salissa oli lisäksi mies, 2 - 4 kätilöä ja pari lääkäriä, niin kukaan muu ei voi tehdä mitään kuin minä itse! Minun täytyy hoitaa tämä homma täysin itse! Ja kaikki meni hienosti ja terve vauva syntyi!!!

Olen niin iloinen, että minusta oli tähän ja vaikka olen koko ikäni pelännyt kipua, piikkejä ja synnytystä, niin minä tein sen! Ja nyt pari viikkoa myöhemmin tuntuu, ettei se niin kauheeta ollutkaan! Itse kävelin synnytyssalista noin kolmen tunnin päästä osastolle hoitoon vauvakärryä ja vauvaa työntäen pää pyörällä onnesta ja hormonimyrskystä. :)

Ja todellakin: Laihdutus alkaa mitä pikimmiten. Tai no silleen hitaasti, että yritän imettää (hieman hankaluuksia) ja en varsinaisestai laihduta, mutta pyrin syömään terveellisesti ja jättämään odotusaikananikin mässäämäni herkut pois, niin paino lähtee itsekseen laskusuuntaan ja imetysaikanahan saa pudottaa noin puoli kiloa viikossa painoa.

Painoa ei niin mahdottomasti tullut: noin 15 kg, kun edellisestä raskaudesta tuli 30 kg. Vauvakaan ei ollut mikään jättiläinen: normaali 3500g.

Kirjoittelen taas kuulumisia, kun vauvalta ja perheeltä ehdin! :)

Viimeinen kolmannes pyörähtää käyntiin. Töissä olen ollut ja ihmeen hyvin olen jaksanut. Illat on lähinnä mennyt köllötellessä sohvalla esikoisen kanssa. Yöunen tarve on kasvanut johtuen varmaan noista töistä. Ja siitä, ettei päiväunia enää voi ottaa. :) Eilenkin menin jo klo 21 nukkumaan ja klo 6 piti nousta töihin.

Sängyssä kääntyminen tuottaa ongelmia. Pitää vain varovasti sentti kerrallaan kääntyä. Yöllä on tullut myös kipeitä supistuksia, joita ei eskoisen kohdalla tullut lainkaan. Ehkä vauvan perätila ja istukka etuseinässä tekivät sen... No, nyt niitä siis tulee. Ja vauvan liikkeet tuntuvat tosi jämäköiltä muljahteluilta. Vielä olisi töitä tammikuu. Jos yöllä on ollut supistuksia enemmänkin, niin aamulla se kyllä tuntuu nivusissa, alavatsassa ja jalkovälissä kipuiluna...

Nykyään hengästyn helposti. Jo pelkkä pitkä puhelu tai iltasadun lukeminen hengästyttää.

Vauvalla on selkeä rytmi. Kun itse alan nukkua, niin eiköhän "hän" ala telmämään masussa kovastikin. Ja sitten kun syön esim. lounaan, niin voi sitä säpinää mahassa.

Rakenneultran jälkeenpä en ole neuvolassa käynyt. Nyt olisi sitten sokerirasitustesti ja neuvolakäynti samalla kertaa tulossa. Jännittää kovasti millaiset tulokset sokerirasitustesti oikein antaa. Tylsää vain istua pari tuntia siellä laboratorion odotustilassa. Pitää kai ottaa lukemista mukaan...

Ruokavalio on siistiytynyt hieman johtuen töissä käymisestä. Aamupalalla tulee syötyä lähinnä leipää ja kahviakin nykyään saatan jo juoda. Sitten töissä juon taas kupin kahvia, lounas on noin klo 11.30 ja perään kahvitauko. Töiden jälkeen tulee syötyä päivällinen klo 16.30. Illalla saattaa syödä jotain herkkua, mutta kun menee aikaisin nukkumaan, niin ei ole illalla edes aikaa syödä ja herkutella. Eikä nyt ole oikein maistunutkaan herkut. Silloin kun olin hoitovapaalla, niin saatoin illalla syödä karkkia sekä sipsiä. Ehkä töissä käyminen on hyväksi minulle.

Tällä hetkellä olo on hyvin luottavainen synnytyksen suhteen, painosta huolimatta. Olen miettinyt "pelkopolilla" käyntiä. Ei siitä varmaan haittaa olisi... Pitäisi vain saada lähete neuvolasta. Neuvolantäti on kyllä ollut hyvin hienotunteinen painon suhteen. Eipä sitä nyt millekään kauhealle dieetille voisikaan ruveta. Arvostan kyllä, ettei neuvolassa jäkätetä painosta. Kyllähän minä itse tiedän painavani liikaa. Luulevatkohan ne neuvolatädit, jotka nalkuttavat odottaville äideille painosta, että ylipainoiset odottajat eivät itse tiedosta ylipainoaan? Sitä on niin herkkä muutenkin odottavana, niin onneksi ei neuvolatätini ole mitään sanonut asiasta. Siitä nostan kyllä hänelle hattua. :)

Raskausviikkoja menossa jo 23+. Aika on mennyt siivillä. Esikoista odottaessa sitä luki neuvolan raskausopusta kuin raamattua. Tällä kertaa alkaa asian tajuta todeksi vasta nyt (ja raskaus on jo puolessa välissä).

Rakenneultrassa ei tullut esiin mitään erikoista. Vauveli taitaa siis voida ihan hyvin masussa. Ja tällä kertaa painoarvio (tällä hetkellä) vauvalle on lähempänä kolmea kiloa kuin neljää (esikoinen painoi hiukan yli neljä kiloa). Oma paino on valitettettavasti noussut noin KYMMENEN KILOA, vaikka päätin alussa ettei kiloa tule yhtään. Esikoiselta tuli melkein 30 kiloa, joista sain kymmenen pudotettua, mutta nyt tuo kymmenen on siis kerätty takaisin. Harmittaa.

Pahoinvointi ja liitoskivut masentavat ja liikkuminen on jäänyt. Pitäisi kai yrittää ryhdistäytyä tämänkin asian suhteen. Joku sanoikin, että liikunnan pitäisi auttaa kipuihin... Lääkäri antoi moitteita kiloista. Verenpainekin (140/100) oli koholla, vaikken yleensä ole siitä kärsinyt. Lääkäri käski käydä seurannassa, mutta vähän ihmettelen, että neuvolatäti antoi ajan vasta kahden viikon päähän..?!

Kävin jouluostoksilla ystäväni kanssa, mutta tämä paino ja raskaus tekivät jalat helliksi jo muutaman tunnin kävelyn jälkeen, joten shoppailu jouduttiin jättämään kesken. Jalkapohjat ja kantapää tulivat tosi helliksi. Olisi minulla tukisukat (polvisukkamallia), mutta inhoan niitä, kun ne aina valuu säären puoliväliin. Pitäisi kai tilauttaa fysioterapeutilta sukat, jotka tulisivat nivusiin asti. Ehkä jalat eivät sitten kipeytyisi niin ja jaksaisin olla töissä sitten tässä välissä loppuun saakka.

Masentavin asia mihin törmäsin tässä raskaudessa on se, ettei me saada vakuutusta syntymättömälle lapsellemme, siis tätä lapsiturvaa, koska painoindeksini ylittää 40. Harmittaa kovasti tämä asia. Kyllä se jonkinlaista turvaa antoi esikoista odottaessani. Onneksi lasten sairaalahoito on kuitenkin Suomessa hyvällä tolalla ja täytyy toivoa, ettei mitään komplikaatioita tule. Vakuutusta vauvalle ei saa edes sen synnyttyä vasta kuin kahden kuukauden kuluttua syntymästä.

Ollaan yritetty pohtia jo nimeäkin lapselle, mutta on tosi vaikea keksiä mitään. Me ei olla keksitty edes lempinimeä sikiölle, vaikka viimeksi sekin tuli heti mieleen keksimättäkin. Vaikka asia tuntuu jo aika todelliselta, niin kuitenkin se tuntuu vielä niin kaukaiselta.

Sekavia ovat ajatukset vielä ja tuo kohonnut verenpaine masentaa...

Vaihdoin kokeeksi blogini ulkonäköä. Koodin sain täältä: Blog Valley - sivupohjatehdas.

Hei pitkästä, pitkästä aikaa!!!
 

Olen ollut blogihiljaisuudessa jo viikkoja. Ehkä se johtuu siitä, että tein blogini alun perin laihdutusblogiksi, mutta juuri nythän en laihduta. Olen siis raskaana, jos joku ei sitä vielä ymmärtänyt. ;) Ja muutenkin… Ehkä se johtuu tästä hormonikaaoksesta – olen ollut äkäinen kuin ampiainen ja välillä tosi maassa. Välillä on tosi vaikeita päiviä, välillä taas vähän helpompia. Sitten on vielä tuo uhmaikäinen leikki-ikäinen, joka vaatii hermoja ja voimia. Mutta päivä kerrallaan…

Roz kysyi nikotiinipurkkakoukusta: KYLLÄ – olen päässyt purkasta eroon! Jippii!!! Olin jo niin koukussa tuohon purkkaan, että itseä oikein hirvitti. Välillä oli jopa kaulalla kuristava tunne, joka ehkä saattoi johtua liiallisesta nikotiinipurkan mässyttämisestä. Purkkaan ehkä jää helpommin koukkuun kuin tupakkaan, sillä purkkaahan voit hyvällä omatunnolla syödä sisätiloissa, muiden ihmisten läsnä ollessa, sohvalla telkkaria katsoessa, jne. Vaan nytpä se jauhaminen loppui kuin seinään – purkka alkoi kuvottamaan ja sen jälkeen en ole sitä kokeillutkaan.

Veera: Kiitos kysymästä! Kerron kohta lisää kuulumisia. Ja Wee2be: Kiitos sinullekin. Älä anna ylipainon olla esteenä – kohta huomaat olevasi 50v. ja lapset enää vain haaveissa. Tsemppiä sinulle!

Raskausviikkoja on siis tällä hetkellä 18. Pahoinvointi helpotti viikolla 16 ja taas voin syödä ruisleipää ja kaikkea muutakin. Paitsi kahvia. No, kupin ehkä voin juoda kylässä, mutta en yhtään enempää. Siitä vaan tulee niin etova olo, että sitten saakin olla sohvalla pötköttämässä monta tuntia.

Mielestäni maha pömpöttää jo valtavasti, mutta kukaan ei ole tullut siitä huomauttamaan. Ehkä olen kiloineni näyttänyt jo viimeiset 15 vuotta siltä, että olisin raskaana – joten kukaan ei ehkä uskalla suoraan kysyä. ;) Oikeasti omaan silmään huomasin jo ensimmäisen raskauden aikana, että näin ylipainoisella alkaa ns. yläpömppö pömpöttään entistä enemmän. Alavatsa ei niinkään kasva, mutta ehkä läski siirtyy kohdun kasvaessa ylöspäin. Tissit ainakin on kasvaneet!!! Ensin ne oli hirvittävän arat ja nyt sais jo juosta kipinkapin liivikauppaan ostamaan 1 – 2 kokoa suurempaa numeroa.

Neuvolaa voisin tämänkin raskauden kohdalla haukkua, mutta enää en jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa.. Sen vaan sanon, että tuon ekan käynnin jälkeen en ole toista kertaa neuvolaan päässytkään. Seuraava aika annettiinkin sitten puhelimessa rakenneultraan parin viikon päähän. Silloin ensikertalaisena olisin toivonut tukea ja empatiaa neuvolasta, mutta minuun suhtauduttiin vähätellen hysteerisenä ensiodottajana. En toki halua teilata hyvää neuvolajärjestelmää ja olen kuullut ystäviltäni (eri paikkakunnilta) paljon hyvääkin neuvolatädeistä. Pienellä paikkakunnalla ei valitettavasti ole oikein mahdollisuutta vaihtaa neuvolaakaan.

Minulla oli viime raskauden aikana alapään kipuja. Jotenkin vauva/vatsa/sisuskalut/tms. alkaa tässä vaiheessa painaa häpyluuhun siten, että istuminen kovalla penkillä ei onnistu pitkiä aikoja. Viimeksi olin näistä kivuista huolissani ja pelkäsin, että vauvalla on jotain hätää. Olin itkuinen ja hain neuvolasta tukea. No, kuten kerroinkin, niin sitähän ei sieltä tippunut. Nyt toisen raskauden ollessa kyseessä samat kivut ovat ilmaantuneet jälleen, mutta nyt tiedän, että vauvalla ei pitäisi olla mitään hätää ja siksipä en koekaan tätä olotilaa niin vaikeana enkä ole peloissani.

Minun on vielä ollut hirveän vaikea jotenkin tajuta, että olen raskaana. Kaikki tuntuu niin etäiseltä. Ensimmäisen raskauden aikana näin sikiön np-ultrassa uiskentelemassa iloisena kohdussani, mutta nyt en ole vielä nähnyt mitään - ja raskaus on kohta puolessa välissä! Selviä liikkeitäkään en ole vielä tuntenut. Ehkä jotain poreilua, ym. Ehkä toisen raskauden ollessa kyseessä sitä ei ehdikään niin ajatella joka hetki kasvavaa vauvaa, kun on tuo eläväinen esikoinen jaloissa pyörimässä.

Kiva, jos jaksoit lukea tänne asti. Ensi keväänä toivottavasti minulla on terve ihana nyytti kainalossa ja pääsen taas jatkamaan laihdutusprojektiani. :) Mukavaa loppusyksyä!

Kyllä mua keljuttaa, että oonkin näin LÄSKI ja RASKAANA. En vaan voi ajatuksilleni mitään!

Kaivoin äitiysneuvolakortin esikoisen odotusajoilta esiin JA KARMEA YLLÄTYS paljastui: Raskausviikolla 35 painoin saman verran kuin NYT! Olen pudottanut painoa KAKSI JA PUOLI VUOTTA - lähes TULOKSETTA! Aarrrggghhh....

AINOA HYVÄ PUOLI tässä on se, että nyt taistelen tosissani, etten päästäisi painoa nousemaan! Pudottamaan en ole pystynyt, koska olo on ollut niin KUVOTTAVA, että olen syönyt mitä olen pystynyt.

ON ASIALLA TOINENKIN HYVÄ PUOLI. Siis se, että olin vanhana nikotistina KOUKUSSA NIKOTIINIPURKKAAN ja sitä meni se maximiannostus ja enemmänkin. NYT myös purkka kuvottaa enkä ole saattanut syödä sitä ollenkaan. Myös kesäherkkuni salmiakkijäätelö on joutunut ällötysten listalle. Tomaatti maistuu saippualle. Light-mehut ja -limonadit kitkerälle. Jauheliharuoat tunkkaisille. HIMOTUSTEN lista on lyhyt: omenatuoremehu. Jääkaappikylmänä. Nam.

Huonoja puolia on se, että hormoneista ja nikotiinivajeesta johtuen olen äkäinen kuin vanha, kärtyinen akka! Ukko saa huutia, ja kaikki ihmiset ja kaikki asiat ÄRSYTTÄVÄT. Kihisen kiukusta ja ihmettelen miten verenpaine ei ole sen korkeampi kuin neuvolassa mitattiin.

Ärsyttää myös tuo neuvolan toiminta. Esikoista odottaessa tuntui kaikki asiat takkuavan neuvolan puolelta. Nyt vielä enemmän!!! Ainoa työntekijä lomalla ja kukaan muu koko rakennuksessa ei osaa ultraa käyttää. Sijainen ei löytänyt ultralla vatsasta mitään. Laittoi tietokoneelle merkinnät verikokeisiin ja pissakokeeseen menosta, mutta labrasta ei sitten mitään lähetettä löytynytkään. Ja kaikkea muuta, ja mitä kaikkea vielä edessä...!

Vaan päätin, etten ota enää turhaa stressiä siitä - sotki neuvola asiat miten tahansa ja kohdelkoon minua miten tahansa, niin vauva kuitenkin syntyy jossain vaiheessa. Ja sitten se äitiysneuvolarumba on taas ohi. Sitä odotellessa...